Koillis-Savo
Koillis-Savo Koillis-Savoon kuuluu Tuusniemi, Vehmersalmi, Riistavesi, Kaavi, Juankoski, Nilsiä ja Rautavaara.
Vuonna 1870 perustettu Tuusniemen kunta oli alkuvaiheessa tyypillinen maaseutupitäjä. Elämä lienee ollut rauhallista, muutokset harvinaisia ja hitaita. Minunkin juureni on äidin isän puolelta Tuusniemen Juurikkamäestä.
Vehmersalmen kunta perustettiin 1920-luvun alussa kun se erosi Kuopion maalaiskunnasta. Vehmersalmi sijaitsee monien laivareittien varrella. Laivareitit ovat osaltaan tuoneet Vehmersalmen luonnonkauneutta vieraiden tietoisuuteen.
Olen nuorena liikkunut paljon Vehmersalmella, joten Tiedän miten kaunista siellä on. Varsinkin vesistöt ja pienet saaret siellä, mutta kaikki muukin luonto on kauneimpia mitä olen nähnyt. Vehmersalmi on myös maatalouspitäjä. Olin nuorena töissä Vehmersalmen kunnantoimistossa. Se oli ensimmäinen työpaikkana 16- 17 vuotiaana. Siitä alkoi urani toimistoissa ja sitä on kestänyt tähän asti, olen jo pian eläkeiässä.
Koillis-Savo on näkemisen ja kokemisen arvoinen myös matkailijoille. Mikset myös tutustuisi enemmän ihmisiin siellä ja majoittuisit lomalla johonkin kylään. Etelän ihmiselle vesistöjen kauneus ihastuttaa valtavasti. Voit nähdä häivähdyksen maaseudun historiaa. Ihmisiin tutustuminen on vaivan arvoista.
Vuokko