lauantai 1. huhtikuuta 2017

Itämainen kalakeitto ja kakkuja

Kalakeiton voi maustaa monella tavalla. Tämä ohje on Myllyn paras sivulta mutta itse soveltaen. Itämaiset ruoat Thai, Kiina, Japani ym. On mausteisia. Olen tehnyt kanaruokia, keittoa thaimaalaisittain, grillattua kanavarrasta, uunikalaa ym. Ne maistuvat hyvältä suomalaiseen suuhun. Niissä on jotain makuakin. Minä ja mieheni olemme tykänneet niistä. Ohjeita löytyy kauppojen mainoksista, netistä ja lehdistä.

6 dl vettä, 4 dl kookosmaitoa, 300 g kalaa, 1 pussi wok vihanneksia.
100 g aurinkokuivattuja tomaattia, 100 g suppilovahveroiden, currya, 2 kalalientä,
2 rkl sitruunamehua (minä laitoin kaffir limetinlehti), iso sipuli, valkosipulia, tilliä ja 2 dl spagettia. Sipulit kuullotetaan pannulla. Chiliä hiukan.

Kaffir mauste maistuu ja tuoksuu voimakkaalle sitruunalla mutta on erilainen, mutta hyvä mauste. Sopii kanaruokiin myös. Kalakeitto onnistui hyvin. Jos jotain ainetta puuttuu kotoa, ei se haittaa, hyvää tulee kuitenkin. Minulla ei ollut sieniä eikä tomaattia. Itse voi kokeilla mikä sopii.

Suomessa tehdään kahvikakkuja. Yksi suosituimmista on tiikerikakku. Tein eilen. Siihen tulee kaakaota kolmasosaan taikinasta. Kahvin kanssa kakku maistuu ihanalta. 

Myös täytekakut ovat suosittuja Suomessa. Niitä tehdään aina juhliin ja kutsuille. Joskus tehdään kotona muuten vain ja jos on vieraita tulossa kahville.  Kaksi tai kolme kerrosta pohjia, myös gluteenittomia käytetään. Mitä tahansa hilloja voi käyttää. Kermavaahtoa tai rahkaa ja kermavaahtoa väliin ja päälle. Koristellaan marjoilla. Minä laitoin eilen karviaismarja hilloa väliin ja päälle pakaste mansikoita. Hedelmäkakut on myös raikkaan hyviä, ei liian imeliä. Täytekakku on kahvipöydässä suosikki.

Vuokko

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti