sunnuntai 22. marraskuuta 2020

 Lanttulaatikko

Syksyllä on kaupoissa juureksia ja kasviksia saatavana. Ne ovat lähiruokaa parhaimmillaan. Monet kauppiaat ottavat paikallisilta tuottajilta kasviksia myytäväksi. Lanttuja esimerkiksi on nyt hyvin tällä hetkellä kaupoissa. Minun lapsuuden kodissa maalla lantut, nauriit, kaalit sekä muut säilytettiin kellarissa. Niistä äiti teki ruokaa syksyllä ja talvella sekä jouluksi tietysti.
Ohjeita löytyy internetistä tai omista vanhoista resepteistä.
Ohje: 
Lanttuja noin 1 kg
Korppujauhoja 1 dl
Kuohukermaa tai maitoa 2 dl
Kananmunia 2 kpl
Suolaa 1 tl
Pippuria 1/4 tl
Muskottipähkinää 1/2 tl

Inkivääriä 1 tl
Siirappia 3/4 dl tai 2 ruokalusikkaa
Lantut kuoritaan ja keitetään vedessä, suolaa veteen. Kiehuu noin puoli tuntia. Sitten ne muussataan. Muut aineet lisätään ja sekoitetaan.
Seos laitetaan uunivuokaan. Päälle ripotellaan korppujauhoja ja laitetaan voi nokareita. Lusikalla tehdään kuvioita, pieniä kuoppia pintaan.
Paistetaan noin 175 asteessa 2 tuntia tai puolitoista. Riippuu uunista tai miten ison laatikon tekee.
Kaupoissa on valmiita laatikoita myytävänä myös. Mutta itse tehty on tosi hyvää, vaikka kaupankin laatikot on hyviä. Tein tänään kotona, kun oli harmaa sadepäivä. Laatikkoa syödään karjalanpaistin tai muun liharuoan kanssa, perunoita ja muita lisukkeita siinä mukana lautasella. Sitä voi myös pakastaa.

keskiviikko 29. heinäkuuta 2020

Kuningatarhillo

Kesällä Suomessa on metsässä paljon hyviä marjoja. Tänä kesänä on erityisen paljon mustikoita. Toreilla ja kauppojen lähellä myydään puutarha ja -metsämarjoja. Nuorena keräsin paljon marjoja ja tein hilloja.
  Tänään tein kuningatarhilloa. Siihen löytyy ohjeita monenmoisia internetistä. Tein kuitenkin oman ohjeeni itse. Laitoin tasan saman verran puutarha-mansiloita, mustikoita ja vadelmia.
150 g mansikoita
150 g mustikoita
150 g vadelmia
200 g sokeria
Säilöntäainetta ohjeen mukaan.
  Työ alkoi purkkien desifioimisella. Keitin niitä vedessä 10 minuuttia.
  Syksyllä tai talvella aiomme syödä hilloa lettujen kanssa. Nykyään asuntojen yhteydessä ei ole kylmiä kellareita. Ei voi tehdä monia purkkeja hilloja, ne pitää mahtua jääkaappiin. Ehkä teen vielä muutaman purkin jotain. Kesä on mukavaa aikaa, kun on marjoja. Niitä pitää syödä nyt tuoreena, minä ainakin syön joka päivä jotain marjoja.

Kuva, Vuokko

sunnuntai 10. toukokuuta 2020

Laevat ne huuteloo - Kuopioon, Kuopioon

Kesällä Vaajasalosta pääsi Kuopioon Lokki laivalla. Se kulki aamulla kaupunkiin ja läksi klo 15 jälkeen takaisin. Se kiersi koko saaren. Kävimme usein kesällä kaupungissa. Kävelimme metsän poikki laivalaiturille. Keräsimme matkalla mustikanvarpuja, joissa oli mustikoita ja veimme tuliaisiksi kaupunkiin sukulaisille.
Jos istuimme kannella, laivalla tuuli. Niinpä minulla oli vaaleat kesähansikkaat käsissä. Veljelläni oli hienot kaupunkivaatteet.
Oli aina juhlaa päästä kaupunkiin. Kävimme kylässä äidin serkkujen perheissä Minna Canthinkadulla. Sinne oli lyhyt matka Kuopion satamasta. Heitä asui monta perhettä samassa pihapiirissä. Äiti kävi asioilla kaupungilla, esimerkiksi ostamassa torilta taimia kasvimaahan.
Kuopioon oli valmistunut uusi Puijon torni. Sieltä on hienot näköalat. Mutta minä pelkäsin lapsena korkeita paikkoja. Aikuisena olen käynyt siellä monta kertaa.
Lokki laivalla oli kiva matkustaa. Kallavesi kimalteli, veden kilo auringossa on hieno näky. Kannella tuuli ja Kuopion satama alkoi näkyä.
Koska tämä on myös matkabloki, kirjoitin nyt lapsuuteni matkoista.

Kesä. Valitettavasti ei ollut kuvaa Kuopion satamasta.


maanantai 2. maaliskuuta 2020

Mustikkapiirakka

Mustikka on metsässä kasvava hyvä marja. Siitä voi tehdä monenlaista hyvää ruokaa. Sitä voi pakastaa talven varalle.
Mustikkapiirakan reseptejä on monenlaisia. Tein pienen mustikkapiirakan pullataikinaan. Siitä tuli tällainen.

vuokko