sunnuntai 21. huhtikuuta 2019

Kevät uunimunakas

Tein uunimunakkaan. Olin ajatellut jo kauan, että teen joskus uunissa munakkaan, ei aina pannulla. Katselin vähän ohjeita. Tein sen pieneen uunivuokaan, noin 21 cm x 18 cm. Laitoin sekaan kotoa löytyviä aineita. Munakkaaseen voi sekoittaa vihannesta, kinkkusuikaleita, juustoa esimerkiksi, tai ei mitään.
Tähän tuli:
6 kananmunaa
1 desilitra maitoa
1/2 pieni purjo
2 ohutta kalkkunaleikkeen siivua
2 ohutta siivua juustoa
Suolaa
Kaikki sekoitetaan. Laitetaan leivinpaperilla vuorattuun vuokaan. Hiukan rasvaa alle. Paistetaan 200 sateisessa uunissa noin 20 minuuttia tai kun pinta on hyytynyt.