kotiliesi

maanantai 16. syyskuuta 2013

Oliivi, oliivinviljelyä, oliiviöljy

Oliivipuu on hyvin vanha viljelykasvi. Kreetalla sitä on viljelty jo noin vuonna 3000 eaa.

Näimme Kreetalla paljon oliivipuu viljelmiä vuoristojen rinteillä. Jopa vuorten huipuilla kasvoi oliivipuita. Se on pienehkö puu. Olimme juna ajelulla vuoristokylissä ja opas kertoi että siellä on viljelty oliivipuita kauan. Kävimme oliivimuseossa eräässä kylässä vuorilla. Siellä oli maanviljely paikka, jossa perhe valmisti oliiviöljyä ja muita tuotteita myytäväksi. Samassa paikassa oli puu, joka oli 3000 vuotta vanha. Se on voitu laskea vuosirenkaista. 

Raamatussa kerrotaan että kun Nooa laski kyyhkysen arkista katsomaan onko kuivaa maata näkyvissä, se palasi oliivipuun lehti nokassaan. Siitä kerrotaan 1. Mooseksen kirja 8: 11. Niin Nooa sai tietää että vedet olivat alentuneet maan päällä. Nyt näin itse millainen kasvi se on. 

Kreetalainen oliiviöljy on oikein hyvää ja sitä käytetään siellä paljon ruoanlaitossa, salaattiinkin lorautetaan kunnolla. Ostimme sieltä muutaman pullon oliiviöljyä ja olen käyttänyt sitä salaateissa ja muussakin ruoanlaitossa. Se on terveellistäkin, alentaa kolesterolia ja verenpainetta.

Junalla vuoristoon, kuvannut Arto Mattila

3000-vanha oliivipuu, kuvannut Arto Mattila

Oliivimuseosta, kuvannut Vuokko Mattila

Vuokko



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti