perjantai 27. helmikuuta 2015

KALAJUTTUJA – MADE

Made eli matikka on ainoa makeassa vedessä elävä turskalaji. Talvella Suomessa pyydetään ja syödään madetta ja sitä pidetään suurena herkkuna. Se onkin hyvää. Minunkin lapsuudessani meillä oli usein madekeittoa, hämärästi muistelen.

Madekeitto

1 1/2 kg made, 6 perunaa, sipulia, purjoa, tilliä, kermaa.
Ensin keitetään liemi, jossa on laakerinlehti, valkopippuria ja suolaa ja kalan palat keitetään tai haudutetaan siinä 15 minuuttia. Sitten kalat otetaan pois ja liemi siivilöidään. Liemessä keitetään perunat ja kuullotetut sipulit. Kalat siivotaan ruodeista ja lisätään lopussa keittoon. Lisätään tilliä ja kerma.

Muitakin ohjeita löytyy, tämän löysin vanhasta keittokirjasta, se on kai se perinteisin, muissa kirjoissa oli sanottu samalla tavalla suunnilleen.

Keitin tänään 1/2 kg mateesta keiton.

Tämä sarja on kalajuttuja. Jatkossa kerron muista kaloista. Olen tehnyt aika usein kalaruokia ja etsinyt reseptejä vanhoista keittokirjoista ja muualtakin. Kala on terveellinen ruoka. Seuraavaksi kerron kuhasta, josta olen tehnyt monta kertaa ruokaa.




Kuvat: Arto Mattila
Vuokko




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti