perjantai 20. maaliskuuta 2015

Kalajuttuja – SILAKKA

Silakka eli Haili on Itämeressä elävä sillilaji. Se on edullinen ja ravinteikas kala. Se on eniten pyydetty kala Suomessa. Karjalassa mereltä pyydettyä Hailia sanottiin suolattuna silakaksi. Karjalaisten perusruokaa oli kalakeitto, joka maustettiin vain sipulilla ja pippurilla.

Ennen vanhaan kalaa valmistettiin tuoreena keittämällä, paistamalla pannulla ja uunissa. Kalaa myös kuivattiin ja suolattiin, jotta se säilyi paremmin. Suolakala olikin jokapäiväistä ruokaa. Kalan kuumasavustaminen umpinaisessa peltipöntössä on omaksuttu karjalaisilta kalastajilta. Minä itse pidän savustetusta kalasta kesällä järven rannalla.

Silakkarullat ja silakkapihvit

Silakkarullat tehdään uunissa, paistoaika 15 minuuttia. Mausteeksi suolaa ja tilliä. Tänään tein niitä, päälle laitoin ruokakermaa, johon silppusin sinihomejuustoa.

Silakkapihvejä olen tehnyt niin, että laitan kaksi silakkafilettä vastakkain ja uuniin. Väliin purjoa ja sulatejuustoa. Ehkä jotain maustetta maun mukaan.

ennen uunia, kuva Arto Mattila

Uunissa kiehumassa, kuva Arto Mattila

Vuokko

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti